YleisesittelyToiminta-ajatusArki meilläKoulunkäyntiTilat ja ympäristöHarrastusmahdollisuudetHenkilökunta

Familar Ylöjärvi

Familar Ylöjärvi on lastensuojelun erityisyksikkö, joka tarjoaa monipuolisia ja yksilöllisiä palveluja 10–18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Yksikössä on kaksi 7-paikkaista asuinyksikköä: Mahku, joka on keskittynyt neuropsykiatriseen kuntoutukseen sekä Sauma, joka vastaa psykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten haasteisiin.

Yleisesittely

Neuropsykiatrinen kuntoutus

Ylöjärven Mahku tarjoaa neuropsykiatrista kuntoutusta sijaishuollon keinoin. Osaston koko henkilökunta valmistui vuoden 2016-2017 aikana neuropsykiatrisiksi valmentajiksi. Neuropsykiatrinen osaaminen näkyy arjen menetelmissä, mutta myös työtavassa, joka pohjaa nuoren ja perheen vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Nuoren lähimpinä aikuisina yksikössä toimivat hänen omaohjaajansa, jotka yhdessä nuoren kanssa suunnittelevat tämän arjen rakentumisen viikoittain ja toteuttavat muun työryhmän tuella nuoren yksilöllistä suunnitelmaa. Arki rakennetaan siten, että siihen sisältyy nuorelle sopivassa määrin yhteisöllisyyden elementit ja osaston selkeä arki, mutta myös muut elinympäristön mahdollisuudet ja haasteet, kuten harrastukset sekä kaverikontaktit. Osaston arjessa hyödynnetään mm. yksiköllistä nepsyvalmennusta, ryhmätoimintoja, toiminnallisuutta sekä myös taidelähtöisiä toimintatapoja, kuten valokuvausta.

Psykiatrinen kuntoutus

Ylöjärven Sauma vastaa erityisesti psyykkisesti oireilevien nuorten haasteisiin. Kuntoutusjakso toteutetaan tiiviissä yhteistyössä nuoren hoitavan tahon kanssa. Nuoren arki rakennetaan hyvin yksilöllisesti hänen kuntoutumistaan tukevaksi. Tilojen rakenteet mahdollistavat arjen toteuttamisen myös pienemmissä ryhmissä (4+3), mikä osaltaan rauhoittaa psyykkisesti oirehtivaa nuorta. Osastolla olennaisimpana työvälineenä toimii terapeuttinen omaohjaajuus. Nuoren hyvinvoinnille on olennaisen tärkeää se, että kaikki aikuiset sitoutuvat hänen elämäänsä. Periaatteenamme on välttää sijoitusten suunnittelematonta purkautumista – sijaishuolto ei saisi tuottaa nuorelle uusia hylkäämiskokemuksia. Kiintymyssuhdeteorian näkemystä hyödynnetään terapeuttisessa omaohjaajatyöskentelyssä. Nuori tuo suhteeseen omat kiintymyssuhteidensa työskentelymallit, joita voidaan yhdessä tarkastella ja tarvittaessa muuttaa.

Meillä lasta ei eroteta perheestään ’laitokseen kiinnittymisen takia’, vaan aktiivinen työskentely perheen kanssa käynnistyy heti, kun sijoitusta aletaan suunnitella. Uskomme, että sijoitus ja lapsen kuntoutuminen lähtevät käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, kun perheen asiantuntijuus ja voimavarat saadaan välittömästi käyttöön lapsen hyväksi.

Toiminta-ajatus

Toiminta-ajatuksemme pohjaa kiintymyssuhdetyöskentelyyn sekä systeemiteorian lähtökotiin. Kokonaisuuden muuttumista haetaan omaohjaajatyön sekä perhe- ja verkostotyön kautta.

Terapeuttinen omaohjaajuus: Omaohjaajan suhde lapseen on terapeuttinen ja henkilökohtainen ihmissuhde. Omaohjaaja on lapselle samaistumisen kohde sekä kasvun ja voiman lähde, joka tarjoaa huolenpitoa ja turvallisuutta. Omaohjaajatyössä pyritään hoitavan vuorovaikutuksen avulla korjaamaan lapsen tunne-elämän vaurioita. Lapsen hyvinvoinnille on olennaisen tärkeää se, että kaikki tärkeät aikuiset sitoutuvat hänen auttamisprosessiinsa. Kiintymyssuhdeteorian näkemystä hyödynnetään terapeuttisessa omaohjaajatyöskentelyssä.

Perhetyö: Tiiviin ja suunnitelmallisen perhetyön avulla varmistetaan vanhempien osallisuus lastensa kehityksessä ja edesautetaan luottamuksen rakentumista sekä yhteistyön parantamista. Tavoitteena on, että lapsi saa luvan olla yksikössä ja vanhemmat sekä yksikön työntekijät työskentelevät samansuuntaisesti, jolloin hyöty näkyy suoraan arjessa lapsen voinnissa ja asettumisessa yksikköön. Kasvatuskumppaneina toteutettu sijaishuolto voimaannuttaa vanhempia ja voi jouduttaa heidän kuntoutumistaan; tämä taas vaikuttaa positiivisesti lapsen hyvinvointiin.

Yhteisöllisyys: Kasvatuksen ja kuntoutuksen sisällöissä hyödynnetään perheterapeuttisia työskentelytapoja sekä verkostoa lapsen ja hänen perheensä voimavarana. Työtä tehdään yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditun hoito- ja kasvatussuunnitelman tavoitteiden pohjalta. Tämän lisäksi painotetaan yhteisön merkitystä hoidon tukena. Yhteisöllisyyttä tukevat viikoittaiset yhteisökokoukset, teemalliset ryhmät ja osastoillat.

Arki meillä

Sijoituksen tavoitteisiin kuuluu nuoren kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen sekä nuoren kehityksellisten tavoitteiden tukeminen. Yksikössä tehtävä hoito, kasvatus ja kuntoutus lähtevät nuoren ja hänen perheensä tarpeista. Arjessa meillä hyödynnetään myös eläinavusteista kuntoutusta.

Selkeä arki: Meillä arki rakennetaan nuorelle selkeäksi, ennustettavaksi ja sitä kautta turvalliseksi. Arjen rakenteet määräytyvät nuoren tarpeiden kautta; tuen tiiviys vaihtelee hyvin intensiivisestä aikuisen läsnäolosta itsenäistyvän nuoren elämänhallinnan taitojen vahvistamiseen nuoren omankin vastuunoton kautta. Päämäärät ja tavoitteet on vietävä käytäntöön askel askeleelta. Näin yksikön arjesta muodostuu selkeää, suunniteltua ja nuoren kehitystä tukevaa. Tavoitteellinen ja suunnitelmallinen työtapamme ilmenee johdonmukaisena asiakas-, hoito- ja kasvatussuunnitelmien toimeenpanona sekä säännöllisenä toimintakykymittarin hyödyntämisenä. Työtapamme korostaa omaohjaajan roolia kehityksen tukena.

Kaikki lähtee vuorovaikutuksesta: Todellinen vuorovaikutus edellyttää yhteistyösuhteen luomista työntekijän ja nuoren sekä perheen välille. Tähän päästään panostamalla voimakkaasti osallisuuteen. Nuori itse on mukana suunnittelemassa viikko-ohjelmaansa, viikoittaiset yhteisökokoukset ovat toimivia keskustelun paikkoja, ja tiivis omaohjaajien ja vanhempien kasvatuskumppanuus sekä sitä täydentävä perheohjaajan tekemä perhetyö vahvistavat nuoren arkea. Nuori on myös aktiivinen osallistuja kuukausikoosteiden ja hoito- ja kasvatussuunnitelmien tekemisessä.

Läsnäolo: Olennaisinta on kuitenkin läsnäolo. Tiiviin yhteisöarjen lisäksi nuorille mahdollistetaan viikoittaiset kahdenkeskiset omaohjaaja-ajat. Omaohjaajan suhde nuoreen on usein terapeuttinen, henkilökohtainen sekä asiakaslähtöinen ihmissuhde. Omaohjaaja on nuorelle samaistumisen kohde sekä kasvun ja voiman lähde, joka tarjoaa huolenpitoa, turvallisuutta ja luotettavuutta. Omaohjaajatyö on korjaavaa työtä, jossa pyritään vuorovaikutuksen avulla korjaamaan nuoren tunne-elämän vaurioita.

Koulunkäynti

Ylöjärven ja Tampereen opiskeluvaihtoehdot luovat monipuolisen valikoiman, mistä löytyy vaihtoehtoja jokaisen oppilaan tarpeisiin. 

Peruskoulu: Yksikköön sijoitetut nuoret voivat suorittaa peruskoulunsa Ylöjärven kaupungin kouluissa tai mikäli nuori tarvitsee ja hyötyy erityisen tuetusta opetuksesta, yksikön läheisyydessä toimiva Nivel –luokka voi tarjota siihen mahdollisuuden..

Toisen asteen opetus: Toisen asteen opetusta on tarjolla Tampereen seudulla runsaasti. Mieluinen ala löytyy varmasti esim. Tredun tarjonnasta. Myös Ylöjärvellä on oma ammattikoulu ja lukio. Tampereella toimii kuusi kaupungin ylläpitämää päivälukiota. Palveluja täydentävät valtion ylläpitämä Normaalikoulun lukio sekä neljä yksityistä lukiota.

Erityisopetus: Erityisopetusta peruskouluikäisille tarjoavat mm. alueelliset pienluokat, kuten Nivel -luokka. Toisen asteen opinnoissa on mahdollista löytää oma polkunsa esimerkiksi Tredun tai TAKK:n valmentavien koulutusten avulla.

Tilat ja ympäristö

Yksikkö toimii Ylöjärven Vuorentaustassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yksikkö sijoittuu rauhalliselle asuinalueelle, varta vasten nykyiseen toimintaan suunnitelluissa tiloissa.

Yksikön tilat ovat valmistuneet v. 2012 ja ne on varta vasten suunniteltu lastensuojelun erityisyksikön moninaisiin tarpeisiin. Käytössä olevat tilat ovat väljät, käytännölliset ja silti kodikkaat. Yksikön iso piha mahdollistaa puuhailun myös yksikön omalla alueella. Familar Ylöjärvi sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä. TKL:n linja-autoreitit kulkevat yksikön läheisyydestä ja mahdollistavat kätevät kulkuyhteydet esim. Tampereelle. 

Rauhallinen sijainti. Familar Ylöjärvi sijaitsee rauhallisella asuinalueella, hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä.  Yksikön vieressä toimii myös kunnan päiväkoti sekä yläaste. Rauhallinen ympäristö tukee nuoren kuntoutumista, mutta samalla helppo kulkeminen ja palveluiden läheisyys mahdollistaa kuntoutumisen osaksi normaalia kaupunkistruktuuria.

Harrastusmahdollisuudet

Ylöjärvellä on monipuoliset harrastusmahdollisuudet, joita Tampereen läheisyys täydentää tarvittaessa. 

Monet mahdollisuudet. Yksikön välittömässä läheisyydessä on urheilukenttä ja oivat lenkkimaastot sekä kesän että talven rientoihin. Ylöjärven keskustasta, n.10 min kävelymatkan päästä, löytyy uimahalli sekä urheilutalo. Ylöjärvellä on myös oma jäähalli. Aktiivista seuratoimintaa löytyy useassa lajissa. 

Tuki aktiivisuuteen. Nuoren harrastuksia tuetaan yksiköstä käsin ja tavoitteena on löytää myös niitä yksikön ulkopuolisia harrastuksia ja sitä kautta kasvattaa sosiaalista piiriä. Yksiköstä tehdään retkiä ja leirejä vuosittain. Myös viikoittaiseen toimintaan sisältyy monipuolisesti eri asioihin tutustumista. Toiminnallinen työote on yksi yksikön vahvuuksista.

Henkilökunta

Ylöjärven yksikössä työskentelee kaksi moniammatillista tiimiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Henkilöstön koulutukseen panostetaan voimakkaasti. Työyhteisö koostuu eri-ikäisistä ja erilaisen kokemustaustan omaavista ohjaajista, joilla on sosiaali- tai terveydenhuoltoalan koulutus.

Haluamme työyhteisömme voivan hyvin. Tämän vuoksi panostamme henkilöstön jatkuvaan koulutukseen, jossa huomioidaan työntekijöiden omat kiinnostuksen kohteet. Ammatillisen täydennyskoulutuksen (kuten mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto,  neuropsykiatrisen valmentajan koulutus, Trauma ja DDP,  elainavusteisuus) lisäksi säännölliset työnohjaukset sekä osa-aikaisen psykologin konsultaatiot syventävät henkilökunnan osaamista.

  • Yhteystiedot:
    Palvelupäällikkö
    Piia Särkilampi
    p. 040 824 2783

    Vastaava ohjaaja
    Maija Niemi
    p. 040 678 5047

    Osasto Mahku p. 040 484 8968
    Osasto Sauma p. 040 488 9476

    Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@familar.fi
    Yksikön yleinen sähköposti on ylojarvi@familar.fi
  • Osoite:
    Tornitie 4
    33430 Vuorentausta
  • Familar Ylöjärvi

    • Neuropsykiatrista kuntoutusta
    • Psykiatrista kuntoutusta
    • Vahvaa erityisosaamista
    • Turvaa ja välittämistä