YleisesittelyToiminta-ajatusArki meilläKoulunkäyntiTilat ja ympäristöHarrastusmahdollisuudetHenkilökunta

Pihapolku

Pihapolku on 14- paikkainen erityisyksikkö psyykkisesti oireileville 10 -18- vuotiaille nuorille. Pihapolku sijaitsee Iitissä.

Yleisesittely

Pihapolku on 14- paikkainen erityisyksikkö 10 – 18- vuotiaille nuorille. Pihapolussa on kaksi 7- paikkaista osastoa: Papu ja Verso. Yksikössä tuotetaan sijaishuollon palvelua huostaan otetuille, kiireellisesti sijoitetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille nuorille.

Pihapolku tarjoaa hoitoa ja tukea psyykkisesti oireileville nuorille. Usein taustalla on traumakokemuksia, perheen moniongelmaisuutta tai kaltoinkohtelua. Oireilu näkyy käytöshäiriöinä, tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriöinä.

Toiminta-ajatus

Pihapolussa on erityistä osaamista nuorten psyykkisten haasteiden käsittelyssä. Yhteistyö lähikuntien nuorisopsykiatrian poliklinikoiden ja osastojen kanssa on sujuvaa.

Nuorelle nimetyt omaohjaajat vastaavat nuoren tarpeista ja tarjoavat luottamuksellisen, korjaavan ja turvallisen suhteen aikuiseen. Hoito- ja kasvatustyö on ohjaajien tavoitteellista työskentelyä, jossa yhdistyy koulutuksien kautta saatu tieto sekä vankka työkokemus nuorten kanssa toimimisesta. Työtä ja sen tavoitteellisuutta ohjaa hoito- ja kasvatussuunnitelma, johon on kirjattu asiakassuunnitelmassa asetetut tavoitteet ja menetelmät, joilla tavoitteet voidaan saavuttaa.

Perhetyö kuuluu osana Pihapolun hoito- ja kasvatustyötä. Kehitämme sitä jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Perhetyö aloitetaan heti sijoituksen alussa perhetyöntekijän johdolla. Työskentelyä voidaan tehdä asiakkaan kotona tai ulkopuolisessa tilassa. Perhetyössä on mahdollisuus käyttää perheterapeuttisia menetelmiä.

Arki meillä

Säännöllisessä ja turvallisessa arjessa keskitytään arjen hallintaan, koulunkäyntiin, harrastuksiin, itsestä huolehtimiseen ja omien asioiden hoitamiseen. Toiminnallinen arki tukee psyykkistä hyvinvointia ja kasvatustyötä. Suunnitelmalliset omaohjaajahetket ovat osana perusarkea.

Koulunkäynti

Yksilöllinen huomioiminen toteutuu koulutyöskentelyssä. Yhteistyö Iitin kunnan koulutoimen kanssa mahdollistaa opiskelun yleisopetuksen ryhmissä yläkoululla, pienryhmäopetuksen yksikön opetustiloissa tai tarvittaessa lyhytkestoiset kotiopetusjaksot yksikössä. Pienryhmäopetuksesta yksikön opetustiloissa vastaa Iitin kunnan erityisopettaja. Yleisopetuksen ryhmissä opiskelevat käyvät Iitin yläkoulua.

Lukiota voi käydä Iitissä, Kouvolassa tai Lahdessa, ammattioppilaitokset toimivat Kouvolassa ja Lahdessa. Kulkeminen toisella paikkakunnalla oleviin oppilaitoksiin tapahtuu bussi- tai junakyydein.

Tilat ja ympäristö

Pihapolku toimii Iitin Kausalan keskustan tuntumassa, vuonna 2019 valmistuneissa toimitiloissa. Pihapolussa on kaksi 7- paikkaista osastoa, kaksi itsenäistymisasuntoa sekä opetustilat. Pihapolun ympäristöstä löytyvät juna-asema, linja-autoasema, yläkoulu ja lukio vain muutaman sadan metrin etäisyydeltä.

Pihapolun etäisyys on Kouvolasta 20 km, Lahdesta 40 km, Helsingistä 140 km, Hämeenlinnasta 115 km, Kotkasta 80 km, Tampereelta 170 km.

Harrastusmahdollisuudet

Harrastusmahdollisuudet lähiympäristössä ovat hyvät. Nuorta tuetaan jatkamaan jo olemassa olevaa, arkea tukevaa, harrastusta ja kiinnostuksen kohteita. Yhdessä tekemällä ja liikkumalla voidaan tutustua myös uusiin harrastuksiin.

Henkilökunnan harrastuneisuuden myötä voimme lisäksi opastaa mm taiteissa, erilaisissa kädentaidoissa, valokuvauksessa, ruuanlaitossa sekä urheilussa ja liikunnassa.

Henkilökunta

Henkilökunta koostuu erilaisen koulutustaustan ja pitkän työkokemuksen omaavista ammattilaisista. Lisäkoulutuksin henkilökunta vahvistaa osaamistaan psyykkisesti oireilevien nuorten auttamisessa. Henkilökunnalla on säännöllinen työnohjaus.


FAMILAR SOMESSA
  • Yhteystiedot:
    Päärakennus, p. 0400 441 697
    Koulu, p. 0400 306415

    Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@familar.fi
  • Osoite:
    Pihapolku 3
    47400 Kausala
  • Pihapolku

    • Vahvaa psykiatrista osaamista
    • Moniammatillinen työryhmä yli sadanvuoden työkokemuksella
    • Yhteisöllinen työote