Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

ARTIKKELI: Trauma ei tarvitse hoitoa vaan lapsi

Lapsen muuttaessa sijaishuoltoon, laitokseen tai perheeseen, hän tuo mukanaan vaatekassin ja hammasharjan lisäksi koko elämäntarinansa kaikkine kokemuksineen.

Useimmiten osana tuota tarinaa on traumatisoiva kokemus tai sarja kokemuksia, jotka ovat ylittäneet pienen ihmisen mielen rajat ja kestokyvyn. Likaiset vaatteet voi pestä tai kuluneen hammasharjan vaihtaa uuteen. Trauma on kuitenkin usein piirretty niin syvälle lapsen mieleen ja kehoon, että se jättää hänen elämäänsä ikuiset jäljet. Trauman syntymekanismin ja sen aiheuttaman oireilun ymmärtäminen helpottaa kuitenkin traumatisoituneen lapsen hoitoa ja tukee erityisesti hoitavan aikuisen ja lapsen suhteen syntymistä ja syvenemistä.

Ensimmäinen askel traumatisoituneen lapsen hoidossa on hyväksyä lapsen trauman olemassaolo, asettaa se oikeisiin mittasuhteisiin ja nähdä lapsi traumaattisesta kokemuksesta huolimatta tavallisena hoivaa ja huolenpitoa kaipaavana ihmisen taimena. Trauma ei tarvitse hoitoa vaan lapsi. Lastensuojelussa ja psykiatrisessa hoidossa törmää valitettavan usein stigmatisaatioon, jossa lapsi tai perhe määritellään oireiden kautta. Puhutaan yleisesti lastensuojeluperheistä, traumalapsista tai pahimmillaan ”keisseistä”.

Stigmatisaatio ilmiönä on täysin inhimillinen ja ymmärrettävä. Puhuessamme traumakeisseistä ulkoistamme itsemme hoidettavan lapsen maailmasta ja otamme tarpeelliseksi kokemaamme etäisyyttä vaikeasti ymmärrettäviin ilmiöihin kuten pahuuteen.

Stigmatisaation ja erilaisten symboleiden kautta erotamme työminän ja oman persoonamme. Tällaisia symboleita ovat vaikkapa lääkärin valkoinen takki, kaulassa roikkuva henkilökortti tai lastensuojelulaitoksessa usein hoitajan vyöllä roikkuva avainnippu, joka symboloi käsinkosketeltavalla tavalla valtaa ja asemaa. Hoitavan suhteen luominen traumatisoituneeseen lapseen vaatii symboleiden konkreettisen riisumisen ja asettumisen lapsen rinnalle tämän pelottavaankin maailmaan. Vasta silloin lapsi voi muodostaa aikuiseen korjaavan objektisuhteen ja aikuisen ja lapsen välille syntyy turvallisen kiintymyssuhteen mallin mahdollistava ihmissuhde.

Hoitavalta aikuiselta vaaditaan vahvaa minuutta ja vankkaa ammatillisuutta, jotta lapsen kokemat traumaattiset tapahtumat tai kokonainen traumahistoria ei siirry transferenssin kautta tunnetasolla aikuisen kokemusmaailmaksi. Tämä mahdollistaa myös empaattisen, sensitiivisen ja lämpimän hoitosuhteen kehittymisen lapsen ja aikuisen välille lapsen huomatessa, että hoitava aikuinen kestää hänen traumansa ja sen aiheuttaman oireilun.

Usein sijaishuollossa asuvien lasten traumat liittyvät perusturvallisuuden järkkymiseen. Erityisen haastavana hoidon näkökulmasta näyttäytyvät traumat, jotka ovat syntymekanismiltaan pitkäkestoisia ja joiden aiheuttajana on ollut oma vanhempi tai läheinen aikuinen. Tällöin lapsen oireilu näyttäytyykin usein voimistuvan luottamuksen ja turvallisuuden tunteen syventyessä sijaishuollossa. Kontraindikaatioksi usein tulkitun oireilun, esimerkiksi käytöshäiriön, voimistuminen saa usein hoitavan aikuisen tai koko hoitoverkoston epäilemään vaikkapa lapsen perhehoitoisuutta tai laitoksen kykyä vastata lapsen tarpeisiin. Ammatillinen hoitoyhteisö kuitenkin tunnistaa oireilun takaa lapsen tarpeen objektisuhteen kautta aikuisen turvallisuuden testaamiseen sekä maailmankuvan rakentumisen näkyvän todellisuuden kyseenalaistamisen kautta. Lapsi pyrkii kaikin tavoin saamaan ensin maailman toimimaan uskomustensa ja oman maailmankuvansa mukaan ja vasta tuhansien toistojen ja turvallisten, ennakoitavien aikuissuhteiden kautta ympäröivä maailma alkaa muokkaamaan hänen omaa käsitystään itsestä ja muista ihmisistä.

Familarin sijaisperheiden koulutuksessa trauman ymmärtämisen ja hoidon näkökulma on keskeinen. Sijaisperheissämme hoidettavien lasten traumahistoriaa ja traumojen valumista arkeen käsitellään työnohjauksissa ja vanhempainohjauksessa. Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset tukevat ja auttavat sijaisperhettä ymmärtämään ja sietämään ilmiöitä, jotka usein johtavat jopa sijoitusten ennakoimattomaan päättymiseen. Erityisen tärkeää on hahmottaa hoitavien aikuisten keskinäinen roolitus lapsen elämässä, syntymävanhempia unohtamatta. Perhehoitajat turvaavat lapselle vakaan, ennakoitavan ja turvallisen arjen pyrkimättä terapeutin asemaan. Trauman hoidon ammattilaisemme tukevat ja hoitavat lasta ja työskentelevät myös syntymävanhempien kanssa yhdessä muun hoitoverkoston kanssa, luoden edellytykset turvalliselle ja ehjälle lapsuudelle.

Unelmamme on tarjota mahdollisimman monelle lapselle turvallinen lapsuus, lähtökohdista huolimatta.

-Antti Joensuu

Kirjoittaja Antti Joensuu työskentelee Familarin avo-ja sijaisperhetoiminnan palvelujohtajana. Antti on koulutukseltaan psykoterapeutti ja perheterapeutti. Perhekodin isänä hän on tarjonnut kodin monille trauman kohdanneille lapsille.