Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

PERHEHOIDON BLOGI: Ajatuksia parisuhteesta, vanhemmuudesta sekä perhehoitajuudesta, osa I

Lapset saavat elinikäisen mallin niin parisuhteesta, toisen huomioon ottamisesta kuin myös parisuhteen haasteista.

Kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta hoitaa omia lapsiaan, vaikka haluaisi. Onneksi on heitä, jotka tällöin haluavat vilpittömästi ja täysin sydämin auttaa toista perhettä. Perhehoitajana vanhemmuus onkin usein pitkään harkittu, toivottu ja odotettu elämänmuutos. Parisuhteen tilanne on ennen isoa päätöstä arvioitu yhdessä toimivaksi ja turvalliseksi. Familarissa me olemme etsineet tähän tehtävään parhaat mahdolliset parisuhteet näyttämään sijoitetuille lapsille mallia onnistuneista liitoista.

Perhehoitajana et laita pelkästään itseäsi peliin vaan laitat koko elämäsi: myös oman perheesi ja parisuhteesi. Koko perhesysteemiä ravistellaan oikein kunnolla sijoituksen eri vaiheissa. Muutoksia ja haasteita tuo uudet roolitukset sekä uudet yhteiset pelisäännöt. Suurimmat haasteet liittyvät varmasti jaksamiseen ja jakamiseen. Mikä on riittävästi? Mitä minä saan toivoa ja haluta? Uskallanko rajata? Uskallanko altistaa sydämeni? Koko perhe saa tietenkin vastalahjaksi paljon upeita kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä!

Lapset imevät peilisoluillaan kaiken mahdollisen mallin vanhempien rakkaudesta. He saavat elinikäisen mallin niin parisuhteesta, toisen huomioonottamisesta kuin myös parisuhteen haasteista. On hyvin merkityksellistä, kuinka perhehoitajat puhuvat toisilleen, katsovat ja koskettavat toisiaan. Hellät sanat, ymmärtäväinen hymy ja myötäeläminen tuovat lapsille tunteen siitä, että toiseen ihmiseen voi ja kannattaa luottaa sekä turvata.

Traumaattisia tilanteita kokeneet lapset ovat varmasti jääneet paitsi hyvistä rakkauden malleista. Lapsilla saattaa olla jo monia huonoja kokemuksia rakkaudesta ja luottamuksesta. Väkivaltaiset suhteet ovat voineet rikkoa lapsen turvallisuudentunteen. Tämän vuoksi he tarvitsevat ymmärtäväisiä, lempeitä ja rakastavia vanhempia elämäänsä.

Haluan haastaa kaikki perhehoitajat pysähtymään oman parisuhteen äärelle. Kysy mitä kuuluu parisuhteellesi? Kuinka te voitte? Kuinka lähellä toisianne olette? Muista kiittää siitä mitä yhdessä olette uskaltaneet tehdä. Yhdessä te annatte lapselle mahdollisuuden onnistua tulevissa ihmissuhteissa.

– Titta Pohjantähti (perhe- ja pariterapeutti)