PERHEHOIDON BLOGI: Kuinka lapsen psyykkinen trauma voidaan huomioida sijaisperheessä – Ajatuksia toimivampaan arkeen

PERHEHOIDON BLOGI: Kuinka lapsen psyykkinen trauma voidaan huomioida sijaisperheessä – Ajatuksia toimivampaan arkeen

Traumatisoituneen lapsen yhteys omiin tunteisiin saattaa olla kadonnut. Lapsi voi kokea ahdistusta ja pelkoja. Lapselle täytyy voida tarjota mahdollisuuksia tuntea tunteitaan turvallisesti.

Sijaishuollossa olevien lasten traumatisoituminen liittyy usein epäjohdonmukaiseen kasvatukseen, kaltoinkohteluun ja hoidon laiminlyöntiin ennen huostaanottoa. Olennaista traumatisoituneen lapsen hoidossa on vakauttaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Arki on syytä rakentaa ennakoitavaksi ja aikuisten on toimittava johdonmukaisesti. Turvallisuudentunnetta voidaan lisätä monilla käytännön ratkaisuilla, yksinkertaisimmillaan yövalolla.

Traumatisoituneen lapsen yhteys omiin tunteisiin saattaa olla kadonnut. Lapsi voi kokea ahdistusta ja pelkoja. Lapselle täytyy voida tarjota mahdollisuuksia tuntea tunteitaan turvallisesti. Lapsen tunteet otetaan vastaan rauhallisesti, tunteita ja tilanteita sanoitetaan lapselle ääneen arjessa. Näin lapsi voi rakentaa yhteyden tunteisiinsa uudelleen aikuisen avulla. Järkeily ei välttämättä auta lasta, jos lapsi reagoi aivojen primitiivisemmillä osilla. Tällöin perhehoitajat voivat reagoida ymmärtävällä suhtautumisella, vaikka lapsen reaktio olisi tilanteeseen nähden sopimaton. Hyväksyvä läsnäolo vie traumatisoituneen lapsen kanssa usein pidemmälle kuin tuhat sanaa, kehotusta tai kieltoa. Eivät sanat kiellettyjä ole, ne vain kannattaa valita harkiten.

Lapsi ei välttämättä hermostollisesti kykene rauhoittamaan itseään, ei hallitse tunteitaan ja impulssejaan eikä osaa tulkita ympäristöään oikein; lapsi saattaa tehdä vääriä tulkintoja ihmisistä ja tilanteista, sillä ei osaa tulkita oikein muiden kasvojen ilmeitä. Siksi ihmissuhteissa on usein vaikeutta. Lapsi saattaa kokea uhkaa, vaikka sitä ei kohdistu häneen, tai saattaa olla tunnistamatta todellista uhkaa. Myös äärikokemusten hakeminen voi olla lapsen kannalta mielekästä, kun hermoston muutosten vuoksi ”mikään ei tunnu miltään”. Pitkään jatkunut stressi heikentää muistia ja kognitioita. Lapsen pysähtyessä ja hiljentyessä uhkat saattavat nousta lapsen sisäisestä maailmasta, jolloin yksin jäämisen hetkiin voidaan tarvita keinoja itsensä rauhoittamiseen tai stimuloimiseen, ettei ahdistus tai pelko kasva sietämättömäksi ja pakota lasta hakemaan siihen helpotusta tuhoavalla tavalla.

Perhehoitajien on hyödyllistä nähdä lapsen oireet selviytymisstrategioina, jolloin niihin on helpompi suhtautua rakentavasti. Ehkä lapsi on selviytynyt näinkin hyvin tähän saakka näiden strategioiden avulla. Tästä lähtökohdasta lasta voidaan pikku hiljaa auttaa kehittämään niiden tilalle toimivampia keinoja. Yksi keino tähän puolestaan voi olla lähestyä lapsen pulmia taitojen näkökulmasta; mitä taitoja lapsen täytyy vielä oppia, että selviytyy hankalista tilanteista.

Yksi perhehoitajien keskeinen tehtävä on toivon ja toiveikkuuden ylläpitäminen. Traumatisoituneen lapsen kohdalla se tarkoittaa toiveikkuutta sen suhteen, että omaa kehoa, tunteita ja reaktiota on mahdollista ajan kanssa saada paremmin hallintaan.

- Minttu Tarkiainen (sosiaaliohjaaja, sosionomi YAMK, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti)

FAMILAR SOMESSA