Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

TIEDOTE: Saviston koti Oy yhdistyy osaksi Familaria

Familar Oy on ostanut 1.9.2020 toteutetussa kaupassa koko Saviston koti Oy:n osakekannan.

Saviston koti Oy on vuonna 2001 perustettu nuorten päihdekuntoutukseen erikoistunut lastensuojelun sijaishuoltopalveluja tuottava yritys. Saviston koti Oy toimii Kouvolassa kolmessa eri toimipisteessä: Anjalassa, Raussilassa ja Savistolla. Toimipaikoissa tarjotaan pysäytys- ja arviointiosastotyöskentelyä kolmella seitsenpaikkaisella osastolla. Vakauttavan hoidon seitsenpaikkaisia osastoja on yhteensä neljä. Saviston koti Oy työllistää yhteensä n. 80 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista.

Osakekauppa ei vaikuta asiakkaisiin tai sopimuksiin ja palveluiden tuottaminen jatkuu tutun henkilöstön toimesta. Saviston palvelutuotannon johtamisesta vastaa Samuli Juutilainen, jonka on toiminut yhtiössä vuodesta 2015 alkaen. Saviston koti Oy:n yrittäjinä toimineet Teemu Koskinen ja Mikko Rantalainen jäävät siirtymävaiheen jälkeen pois hallinnollisista tehtävistään.

”Saviston kodin henkilöstöllä on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja kokemus ja osaaminen päihteillä oireilevien nuorten hoidossa ja kuntouttavassa sijaishuollossa. Olemme nähneet viime vuosina kasvavaa tarvetta erityisesti tälle osaamiselle, joten Saviston mukaan saaminen Familarin palveluverkostoon auttaa meitä vastaamaan entistä paremmin kysyntään jatkossa”, toteaa Familarin toimitusjohtaja Harri Pomell. ”Tavoitteenamme on jatkossa kehittää ja laajentaa päihdeosaamista vaativia lastensuojelupalveluita, joilla voidaan vastata nuorten ja perheiden haasteisiin. Uskomme, että voimme hyödyntää tässä työssä Saviston hoitomalleja ja henkilöstön osaamista”, jatkaa Pomell.

”Familarin moderni toiminnanohjaus, palveluverkoston tuki ja laaja kokemus lastensuojelun kentästä antavat Saviston kodille tarvittavan tuen, jolla taataan jatkossakin nuorten päihdehoidon edelläkävijän maine”, kommentoi Saviston yrittäjänä 14 vuotta työskennellyt Teemu Koskinen.

Saviston koti Oy:n toinen yrittäjä Mikko Rantalainen toteaa seuraavasti: ”Familar alan johtavana toimijana tuo konseptiimme toimivat taustaprosessit ja hyväksi havaittuja käytäntöjä. Nämä yhdistettynä Saviston kodin konseptiin ja osaamisen luovat entistä vahvemman kokonaisuuden, joka pystyy jatkossa tarjoamaan Suomen laadukkaimmat päihdekuntoutuksen palvelut lastensuojelukontekstissa”.