Aku on aina aito

Aku on aina aito

”Kun Aku on paikalla, on minullakin paljon aktiivisempi päivä. Akun kanssa tulee käytyä lenkillä ja puuhailtua kaikkea. Kaikki tykkäävät ulkoiluttaa Akua. On ihanaa, kun Aku ryntää tullessaan aina tervehtimään innoissaan..."

Familar Ylöjärven ohjaaja Maija Niemi esitti keväällä 2017 idean kuntoutuskoiran käytöstä sijaishuollon erityisyksikössä. Toiveena oli mahdollistaa kaikille nuorille eläimen aikaansaamat positiiviset vaikutukset ja kyseenalaistaa ajatus siitä, ettei sijaishuollon erityisyksikössä eläinavusteisuutta voitaisi toteuttaa. Tutkittujen, fysiologisten vaikutusten lisäksi eläimen läsnäolo aikaansaa monia tunteita ja opettaa ihmisille eleiden ja ilmeiden tunnistamista, ja sitä kautta vahvistaa vuorovaikutustaitoja. Lisäksi eläin on aina aito reaktioissaan. Akuakaan ei haluta ylikouluttaa olemaan reagoimatta asioihin tai tekemään temppujen kautta kontaktinottoa, vaan sen tulee saada aidosti toimia ja ilmentää reaktiot tilanteissa – mistä se pitää ja mistä ei. Tämä toki tiettyjen peruskoulutustapojen puitteissa eli koiran kanssa puuhaamisen tulee olla turvallista. Nämä olivat lähtökohdat ja toiveet, missä projektiin lähdettiin.

Mitä siitä sitten seurasi tähän mennessä: Pissalammikkoja, revittyjä sukkia, menetettyjä hermoja… Ja näiden lisäksi kaikkea toivottua ja enemmänkin. Yksikössä asuva nuori kuuli jo tutustumisvaiheessa, että talossa toimii yhtenä työntekijänä Aku, kultaisennoutajan ja labradorinnoutajan risteytys – paketillinen rakkautta, iloa ja energiaa. Hän lähtökohtaisesti pitikin eläimistä ja kertoi nyt tarkemmin kokemuksistaan, miltä Akun läsnäolo on tuntunut ja mihin asioihin sillä on vaikutusta.

”Kun Aku on paikalla, on minullakin paljon aktiivisempi päivä. Akun kanssa tulee käytyä lenkillä ja puuhailtua kaikkea. Kaikki tykkäävät ulkoiluttaa Akua. On ihanaa, kun Aku ryntää tullessaan aina tervehtimään innoissaan. Joskus sen sähellys saattaa ärsyttää, jos on huono päivä, mutta kyllä se sitten aina piristää, kun Aku on aina niin iloinen. Aku yhdistää meitä nuoria keskenämme, mutta myös ohjaajia ja nuoria. Sen ympärille kokoontuvat kaikki ja meillä on sen kautta yhteistä juteltavaa. Se tulkitsee meidän mielialoja ja varsinkin iloon Aku yhtyy riemuiten. Pystyy se myös rauhoittumaan vierelle, jos olo on surullinen.”

Koko jutun voit lukea tulevasta Familar Uutiset -lehdestä.