Siirry suoraan sisältöön
Voit olla kaikissa laitoshoidon paikkakyselyihin liittyvissä asioissa yhteydessä Hanna-Riikka Räsäseen p. 040 125 6109 tai suoraan yksiköihimme!

BLOGI: Lastensuojelun ydintä etsimässä

Sosiaalityöntekijänä olen pohtinut paljon, kuinka ottaa huomioon lapsen mielipiteet ja toiveet, lisätä hänen osallisuuden kokemustaan asettamatta häntä liian suuriin saappaisiin ja vastuuseen tehdyistä päätöksistä.

”Hyvä PS-kustannuksen kirjailija” alkaa kustannusyhtiön kirje. Tähänkö sitä on tultu, lastensuojelun ytimen etsimisessä? Oikein kirjailija ja vieläpä kustannussopimus, joka pyydetään palauttamaan allekirjoitettuna. No, totuus on hieman vaatimattomampi, palaan siihen lopuksi. Mutta kirjoitusprosessi laittoi liikkeelle kysymyksen siitä, mikä on lastensuojelussa olennaisinta.

Familarin perhehoidon sosiaalityöntekijänä katson menneitä työvuosiani lempeästi, mutta myös tietyllä kriittisyydellä. Paljon on kasautunut arvokasta tietoa, mutta toivottavasti myös sydämen viisautta, jota ei voi kukaan opettaa. Pohdin vuosiani päihde- ja mielenterveystyössä, mikä oli nuorten aikuisten kanssa tehtävää jälkihuoltotyötä parhaimmillaan. Muistelen niitä nuoria aikuisia, joiden tukemiseen ei heidän vanhemmillaan ollut riittävästi voimavaroja, eikä lastensuojelukaan ollut kyennyt paikkaamaan vuosien kohtaamattomuutta. Nuorten tuen tarve ei ollut koskaan tullut riittävästi esille tai tukea oli tarjottu liian myöhään. Onneksi mukana oli yksi nuori, joka koki lastensuojelun olleen merkittävä tuki matkalla kohti aikuisuutta. Saan siitä edelleen toivoa. Nuorten kohtaaminen oli ilojen ja surujen jakamista; pöytälaatikkoon säilöttyjen perintäkirjeiden avaamista, lähetteen jonottamista psykiatrian osastolle ja pitkiä autoajeluja keskusteluyhteyden avaamiseksi. Ydin ei ollutkaan kaiken hyväksymisessä vaan nuoren historian ja kokemusten ymmärtämisessä.

Kymmenen vuotta kunnassa, lastensuojelun sosiaalityöntekijän työssä puolestaan avasivat silmäni lapsen edun määrittelyn vaikeudelle. Nyt ymmärrän paremmin yliopiston sosiaalipsykologian professoria, joka tutkimustensa perusteella totesi, että lapsuus on ihmisen elämän rankinta aikaa. Tuolloin olin eri mieltä, nyt kallistun kannattamaan hänen näkemyksiään. Lapsen asema aikuisten maailmassa on tasapainottelua aikuisten asettamien rajojen ja odotusten sekä oman tahdon ja toiveiden välillä. Toisaalta se on hämmennyksen aikaa, jolloin oman mielipiteen muodostaminen on sidoksissa ympäristön ristiriitaisiin arvoihin ja asenteisiin. Sosiaalityöntekijänä olen pohtinut paljon, kuinka ottaa huomioon lapsen mielipiteet ja toiveet, lisätä hänen osallisuuden kokemustaan asettamatta häntä liian suuriin saappaisiin ja vastuuseen tehdyistä päätöksistä. Tasapainoilu lapsen kannalta parhaan mahdollisen etsimiseksi on muodostunut työni ytimeksi.

Ammattilaisinakin olemme kuitenkin ihmisiä ja inhimillisiä. Meillä on taipumus tehdä päätelmiä omiin ennakkokäsityksiimme nojaten jättäen huomiotta ne näkökulmat, jotka eivät omaa näkemystämme tue. Tarjoamme hyvää tarkoittavia neuvoja ja vaatimuksia tavalla, mikä saattaa edellyttää perheeltä koko kokemushistoriansa unohtamista ja heikentää heidän pystyvyyden kokemustaan. Saatamme antaa yhden huonon tai huolta herättävän kohtaamisen vaikuttaa tulkintoihimme lapsen ja perheen tilanteesta. Asemamme työntekijöinä jo itsessään tuottaa valtaan liittyvän epätasapainon, mikä väistämättä vaikuttaa lapsen ja perheen mahdollisuuteen ilmaista itseään vapaasti. Todellisuudessa teemme jatkuvasti ja paljon myös oikein. Kohtaamme lapsen ja perheiden rinnalla kriisejä ja suruja ja jaamme iloja onnistumisista. Puutumme perheen pyhimpään, vanhemmuuteen, annamme satuttaviakin lausuntoja, kadottamatta dialogia asiakkaan kanssa. Ytimessä olemme juuri silloin, kun kaikesta tästä huolimatta luottamuksellinen suhde säilyy.

Perhehoidon sosiaalityöntekijänä pääsen katsomaan lastensuojelua aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Onnekseni voin todeta, että tässä työssä minulla on aidosti aikaa pysähtyä pohtimaan lapsen historiaa ja sen vaikutusta lapsen persoonan kehitykseen, käytökseen ja hyvinvointiin. Voin rauhassa pohtia yhdessä lapsen, hänen vanhempiensa, sijaisperheen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa lapsen etua. Minulla on mahdollisuus olla edistämässä sijaisperheen osaamista ja hyvinvointia. Saan tehdä töitä sijaisperheiden kanssa, jotka pitävät keskiössä lapsen edun ja kokemuksen ja palauttavat huomion ytimeen, silloinkin, kun se muilta ympärillä olevilta aikuisilta on karkaamassa.

Samalla näen ulkopuolisen silmin, kuinka mahdottomalla työkentällä lastensuojelun sosiaalityöntekijät työtään tekevät. Onnekseni ymmärrän heidän työnsä sisällön ja resurssit. Teen lapsen ja perheiden kanssa sitä työtä, johon kunnan sosiaalityöntekijöillä ei puuttuvien resurssien vuoksi ole mahdollisuutta, tarjoten samalla aivan erityistä perhehoidon osaamista. Samalla pidän lapsen hänen sosiaalityöntekijänsä mielessä muistuttamalla ajoittain lapsen olemassaolosta puhelulla tai postilla.

Ja kirjailijan uraani liittyen, olen ollut mukana kirjoittamassa artikkelia Lasten haastattelu lastensuojelussa -kirjaan yhdessä kahden sosiaalityöntekijäkollegani kanssa. Päädyimme kirjoittamaan kokemusperäisen artikkelin siitä, mitä lapsen haastattelu on silloin, kun tavoitteena on lapsen kuulumisten kysyminen ja suhteen luominen lapseen. Kirjassa eritellään toimivan haastattelun periaatteita ja kuvataan, millä tavalla lapsen haastatteluorientaatiot poikkeavat toisistaan riippuen haastattelutilanteen institutionaalisesta, rakenteisiin ja tehtäviin liittyvästä kontekstista ja tavoitteista. Kirjassa käydään läpi lapsen ikä- ja kehitystasoon liittyviä kysymyksiä sekä huomioidaan juuri lastensuojelussa asiakkaana olevan lapsen erityisyys. Kirja tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä muutostyöhön lapsen kanssa.

Suosittelen kirjaa kaikille, myös heille jotka lapsia kohtaavat varsinaisen lastensuojelun ulkopuolella kuten päiväkodeissa, kouluissa ja terveydenhuollossa. Kiitokset luottamuksesta kirjan toimittajille Tampereen yliopiston professorille Tarja Pösölle, jonka kanssa etsimme lastensuojelun ydintä toimiessani kunnan sosiaalityöntekijänä, sekä Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntijalle Sauli Hyväriselle. Hienoa huomata, että käytännön työntekijöiden arvostus on tällä alalla huipussaan. Lastensuojelun ydintä kun ei löydy kirjoista, se löytyy vain kohtaamalla. Toivon, että säilytän kykyni pysähtyä, kyseenalaistaa omat toimintatapani ja käsitykseni, kykyni etsiä työni ja koko lastensuojelun ydintä. Vaikka päämäärä on arvokkain, on myös matka antoisa, tässäkin asiassa. Jatkan siis lastensuojelun ytimen etsimistä sosiaalityöntekijänä. Kirjailijan urani saattaa jäädä lyhyeksi, mutta antoisaksi!

– Milla Höykinpuro (sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä YTM)